#100 - HHF ostoksia

Nyt sadannen postauksen kunniaksi hieman  Horse Fair -ostosten esittelyä!

Olitte kiinnostuneita näkemään mun ostoksia pari viikkoa sitten olleesta Helsinki Horse Fairista, joten tässä niitä nyt tulee! Pakko sanoa, että mun mielestä HHF:n expoalue oli jopa parempi kuin Tampereen hevosmessujen on niinä kahtena vuonna ollut jolloin olen itse siellä käynyt. Tosin Tampereella en olekaan vielä hevosenomistajan roolissa käynyt, enkä sinne valitettavasti tänä vuonna pääse joten varmistus tähän asiaan saadaan vasta ensi vuonna ;) Helsingistä olisi tarttunut mukaan vielä vaikka mitä muuta, mutta enempää ei mahtunut mukaan (eikä budjettikaan olisi riittänyt..) joten ostokset jäivät nyt tähän. Paljonhan sieltä silti tuli ostettua, joten ehkä ihan hyvä ettei mulla ollut äärettömiä resursseja sinne tuhlattavaksi!

kuvat lainattu Hevarin & Satulavyön nettisivuilta
 
Ensimmäisenä esittelyyn pääsee aivan ihana Lauria Garellin huppari, joka on aivan älyttömän hyvä näille kevätsäille! Tällä tarkenee hyvin ilman takkia päällä lämmittämässä, mutta silti ei tule niin kuuma että vielä pitäisi vähentää vaatetta. Tämä (ja suurin osa muistakin ostoksista) löytyi Hevarilta, ja lähti mukaan lähes välittömästi, pikaisen sovituksen jälkeen. Ainoat koot jäljellä olivat XS ja L, mutta onneksi XS oli todella reilu ja meni hyvin pitkähihaisen collegepaidankin päälle, ja täten sopi vaikka normaalisti käytänkin kokoa S. Totta puhuen tämä on jopa muuten hieman iso, mutta hihat ovat juuri sopivan mittaiset. Joka tapauksessa yksi tämän kevään suosikkivaatteista tallille, ja tämä onkin ollut kovassa käytössä ostopäivästä lähtien.

Seuraavana meidän uudet suitset! Myöskin Hevarilta ostetut meksikolaiset, jotka ostin meille lähinnä estekäyttöön. Kuvan suitset taitavat olla tummanruskeat, mutta meillä on mustat että sopii satulaan ;) Pähkäilin hetken full- ja cob-kokojen välillä, ja lopulta fullit lähti matkaan. Kotona sitten totesin että cob olisi todennäköisesti ollut parempi, sillä fulliin piti tehdä ihan älyttömästi uusia reikiä että ne sai tarpeeksi tiukalle. Nämä on jo toiset suitset jotka on tullut ostettua väärässä koossa, mutta ehkä sitten ensi kerralla osuu oikein.. Myffillä kun on niin ihmeellinen pää että se on juuri siinä fullin ja cobin rajamailla, joten cob olisi voinut osoittautua turhan pieneksi. Onneksi aina voi lisätä reikiä itse, sillä muuten olisi harmittanut ihan älyttömästi! Näitä ollaan käytetty vasta muutaman kerran, mutta hyviksi on todettu ja todennäköisesti aletaankin käyttää näitä esteillä. 

Mukaan lähti myös uudet kuolaimet, ihan perus nivelet Stubbenilta. Valmentajan kehotuksesta vaihdettiin d-rengas pyöreään, sillä todettiin ettei Myffi välttämättä tarvitse sitä d-kuolaimen pientä vipuvartta. Niissä on myös kuparirollerit, joten Myffillä vaahtoaa suu jo lyhyenkin ratsastuksen jälkeen ihan älyttömästi. Kuivasuinen hevonenhan se ei ole, joten kuparirollerille ei oikeastaan ole tarvetta. Näitä ollaan käytetty nyt muutaman kerran, ja nämä toimii joten varmasti siirrytään pian pelkästään näiden käyttöön. Lauantain kisoihin en uskaltanut vielä suitsia ja kuolaimia vaihtaa, kun ei oltu niin kauaa ehditty näitä testata että olisin ollut varma niiden toimivuudesta esteillä, ja varsinkaan radalla. Eilinen estevalmennus mentiin kuitenkin nivelillä ja vanhoilla suitsilla, ja se tuntui todella hyvältä yhdistelmältä, joten katsotaan jos saataisiin nämä toimimaan meksikolaistenkin kanssa.

Hevarilta mukaan lähti myös naruriimu, tosin vaaleanpunaisena kun prinsessaheppa on kyseessä. Kuunneltiin hyvä luento hevosen stressittömästä koulutuksesta ja siellä naruriimua mainostettiin hyvänä apukeinona. Hevarilta näitä sai yhdeksällä eurolla, joten napattiin nämä mukaan ihan varmuuden vuoksi - jos joskus koetaan näille olevan tarvetta, ei tarvitse alkaa tilaamaan ja odotella paketin saapumista, vaan nämä saa heti käyttöön. Huippulaadukkaathan nämä ei tietenkään ole, mutta riittää meille oikein hyvin.


Se tärkein asia mitä lähdettiin messuilta metsästämään olikin oikeastaan ensimmäinen asia joka ostettiin - nimittäin tämä ihana, pinkki Bucasin sadeloimi Keravan Horse & Riderilta! Oltiin kierretty jo melkein kaikki muut kojut, ja satuttiin kävelemään tämän kojun ohi. Hyllyllä näkyi jotain pinkkiä joka oli taiteltu siististi, ja ihan vaan ohimennen hipaisin sitä kun tajusin sen olevan sadeloimi. Siinä vaiheessa myyjä tuli jotenkin hieman pahoitellen kertomaan sen olevan kokoa 125, sillä monet olivat kuulemma olleet kiinnostuneita sen ostosta mutta se oli ilmennyt liian pieneksi. No, onneksi Myffi on hieman pienikokoisempi, sillä Myffin loimikoko on juurikin 125! Myyjä ilahtui siitä sen verran että oli valmis  antamaan meille hieman alennusta, ja loppujen lopuksi tämä aarre oli meidän lähes puoleen hintaan. Myffi saikin kokeilla tätä heti maanantaina, ja sehän sopi sille kuin nakutettu. Väri on ihanan pirteä, ja totesinkin tuossa yksi päivä tallille mennessäni että nyt neiti erottuu tarhasta jopa parin sadan metrin päähän tielle tämä kirkas loimi päällään!


Tämä kuva näkyikin jo meidän instatilillä (@melkeinmestariblogi), mutta laitetaan nyt vielä tännekin ;) Sain vihdoin ja viimein Myffille tällaisen ihanan nimikyltin osuvalla tekstillä, ja juuri sopivan värisenäkin tuolle pikku prinsessalle! Tällaista nimikylttiä olen himoinnut jo vuosia, mutta vuokrahevosille tai muille muiden omistamille hevosille joita itse käy vaan liikuttamassa en ainakaan itse viitsisi tällaista ostaa. Niinpä hevosenomistajuudesta oli jälleen hyötyä, ja nyt neidillä on hieno kyltti kaapin tai karsinan oveen ripustettavaksi!

Näiden lisäksi messuilta tarttui mukaan vielä nahkainen satulavyö, kunnollinen harja hännän selvitykseen, uusi kouluraippa, uudet hieman lämpimämmät hanskat kevätkeleille, sekä valkoinen fleecetakki. Varmasti listasta unohtui jotain kun niin paljon tuli tavaraa ostettua, mutta kaikki tarpeellinen saatiin hankittua hyvään hintaan, eikä uusia ratsastushousuja lukuunottamatta mitään oikeasti tarpeellista jäänyt ostamatta! Reissu oli siis hyvin onnistunut, ja varmasti lähden ensi vuonna uudestaan jos vaan mahdollisuus on!

Olitteko te Horse Fairissa?
Mitä kaikkea te ostitte?
Tykkäättekö te enemmän Tampereen vai Helsingin hevosmessuista?

Kommentit

  1. Mun mukaan lähti fleece-takki ja toppaliivi, jonka loppujen lopuksi myin äitille :D Ja Tampereen messun on enemmän mun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ehdottomasti käydä ensi vuonna tsekkaamassa se Tampereen expo uudemman kerran :)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa ostoksesi. Itse ostin equilinen satulahuovan, kingslandin villaviltin, kahet eskadronin fleecepintelit ja hepoille irtonameja. :) ja en ole koskaan käynyt tampereen hevosmessuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, villaviltti olisi varmasti tarttunut mullekin mukaan jos olisin sellaisen löytänyt! :D

      Poista
  3. Olin Horse Fairissa, ostin pintelit, ratsastussukat, ja kyltin, jossa oli mustavalkoinen poni ja kirjoitettiin siihen "Ei ole helppoa olla näin vaikea". Etsin kauan myös bootseja mutta en löytänyt yhtään tarpeeksi pieniä ja kivan värisiä. Kaikki oli mustia... Itseasiassa en ole ikinä ollut Tampereen hevosmessuilla, mutta HHF oon ollut kaksi kertaa :-D ..
    Hartsujaemil.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Olin myös Horse Fairissa ja mukaan tarttuivat riimunnaru, etujalansuojat, eurohunterin suitset (oli muuten aivan ihanan pehmeää nahkaa!) sekä satulahuopa. Ja kaikki tottakai vaaleanpunaisena :D
    En ole vielä koskaan päässyt käymään Tampereen messuilla joten on paha sanoa kumpi on parempi, Horse Fair vai Tampereen messut x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pinkki oli meilläkin päivän värinä siellä messuilla! :D Kyllä tuolta aina tarttuu vaikka mitä mukaan..

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)