Rakastan


13.6.2015  
 Myffi lähti käsistä tallin viereisellä hiekkatiellä

15.9.2015   
Tipuin Myffiltä estevalmennuksessa, kun se kielsi esteelle ilman olennaista syytä

20.11.2015   
Myffi hyppi pystyyn ja spurttaili pellolla, ja kentällä kiukutteli jokaisessa laukannostossa pukittelemalla

8.12.2015
Myffi nousi pystyyn pellolla tiputtaen minut selälleni jäiseen maahan

Kaikesta tästä huolimatta voin rehellisesti sanoa että mulla on maailman paras hevonen.


Myffi on ollut moneen otteeseen ihan hirveä. Olen lähtenyt tallilta itkien useammin kuin kerran, olen menettänyt hermoni useammin kuin osaan edes laskea, ja olen ollut vähintäänkin pettynyt neidin käytökseen todella monta kertaa. Olen ollut valmis luovuttamaan, jäämään kotiin ja jättämään tallille menon väliin, kun on tuntunut siltä ettei mikään onnistu. Olen manannut tammat alimpaan helvettiin ja kironnut miksen valinnut tamman sijaan lupsakkaa ruunaa, ja joskus on tuntunut siltä että olen valinnut itselleni turhan haastavan hevosen. Kaikki on tuntunut mahdottomalta, joskus jopa vastenmieliseltä, mutta jotenkin siitä on selvitty. Miten?

 13.6.2015

En tiedä missä vaiheessa tajusin Myffin olevan minulle ihan äärettömän tärkeä. En tiedä missä vaiheessa siitä on tullut minulle niin rakas, että tekisin sen eteen mitä tahansa. En tiedä missä vaiheessa olen ehtinyt kiintymään Myffiin, kun se on tuonut mukanaan niin paljon päänvaivaa ja uudenlaista ajateltavaa. Jotenkin siinä vaan kävi niin, että Myffistä tuli minulle rakkain asia maan päällä.

Oliko se silloin kun löysin Myffin myynti-ilmoituksen netistä? Vai silloin kun pääsin koeratsastamaan sen ja näin sen ensimmäistä kertaa livenä? Vai kenties vasta silloin, kun lähdimme koppi perässä hakemaan sitä kotiin, ja puolen tunnin suostuttelun jälkeen se suostui menemään koppiin? Kun se kurkisti avonaisesta ovesta uteliaana, kun kiipesin sisään traileriin uuden kotitallin pihassa ottaakseni sen ulos, tai silloin kun ensimmäistä kertaa nousin sen selkään?

En oikeasti tiedä. Kohta tuosta kaikesta on kulunut jo vuosi. Kohta olen ollut hevosenomistaja yhden pitkän, mutta niin lyhyen tuntuisen vuoden ajan, ja jotenkin tuo ajatus tuntuu todella epätodelliselta. 

  10.6.2015

Myffi on opettanut mulle ihan älyttömästi. Sen myötä olen oppinut hurjasti lisää hevosista, niiden ruokinnasta, niiden käsittelystä, hoitamisesta, perustarpeista, ja vaikka mistä muusta. Myffi on myös oppinut todella paljon, muunmuassa sen että käytävällä voi seistä tempomatta ja ettei suihkepullot ole niin kauheita kuin miltä ne näyttää.

Vaikka olisin tiennyt kaiken tuon Myffin tullessa,  en silti olisi uskonut että vajaan vuoden päästä oltaisiin tässä tilanteessa missä nyt ollaan. Myffin tullessa en olisi voinut kuvitellakaan ratsastavani sillä ilman satulaa, sillä sen askeleet olivat niin hevosmaiset etten kokenut millään tasolla mahdolliseksi istua sen selässä ilman satulan tuomaa turvaa. Ilman satulaa hyppäämisestä en edes haaveillut, sillä satulan kanssakin hirvitti kun en ollut päässyt pitkään aikaan hyppäämään ja Myffi tuntui niin erilaiselta edellisiin vuokrahevosiini verrattuna. Nyt ollaan kuitenkin tehty kaikkea tuota mitä en viime kesänä olisi uskaltanut, ja paljon enemmänkin! Ollaan hypätty esteitä, eikä vain mitään pieniä nelikymppisiä vaan myös ihan oikeita, ainakin kasikymppisiä pystyjä! Olen ratsastanut ilman satulaa enemmän kuin ennen Myffin ostoa kaikilla entisillä vuokrahevosillani tai ratsastuskoulujen tuntihevosilla yhteensä, ja ilman satulaakin ollaan ylitetty 60cm pysty onnistuneesti, puomia tiputtamatta. Ollaan laukkailtu ilman käsiä, baanattu pellolla, väännetty koulua ja koettu ihania onnistumisen tunteita valmennuksissa, ja onneksi myös itsenäisesti ratsastaen! 

 5.5.2016

Viimeksi eilen mietin kuinka paljon Myffi oikeasti minulle merkitsee. Istuin sen selässä ilman satulaa, eikä Myffillä ollut päässä muuta kuin päitset ja niihin kiinnitetyt ohjat. Olin juuri ratsastanut kaikki askellajit läpi pelkillä päitsillä, ja ylittänyt puominkin ilman suurempia ongelmia. M oli toiminut juuri niin hyvin kuin suitsillakin, pysähtynyt käskettäessä ja kääntynyt sinne minne pyysinkin. Kun tulin alas selästä ja kaadoin juomapullostani vettä kädelleni kokeillakseni haluaisiko Myffi vettä, se hamuili vettä kädeltäni korvat hörössä, kovasti keskittyen siihen mitä oli tekemässä. En ehtinyt edes kaataa käteeni lisää vettä ennenkuin neiti oli jo turpansa kanssa tutkimassa tulisiko sitä vettä lisää, ja siinä me sitten seistiin viitisen minuuttia, keskellä kenttää samasta vesipullosta juoden. Siinä hetkessä tajusin, että vaikka kuinka uhoaisin vaihtavani Myffin kolmikymppiseen suokkiruunaan, en oikeasti tarkoita sitä ollenkaan. Vaikka joskus ärähtelen sille sen käyttäytyessä huonosti, tulen tallilta kotiin huonotuulisena tai vitsailen hevoseni tyhmyydestä, en kuitenkaan koskaan tarkoita sitä mitä ajattelen, enkä todellakaan vaihtaisi hevostani mihinkään. Lupasinkin Myffille pitäväni sen ihan loppuun saakka, ettei sen koskaan tarvitsisi lähteä, eikä minun tarvitsisi koskaan siitä luopua. Lupasin sille myös, että joskus kun saadaan pikku-Myffi taloon, en huokaile pettyneenä miten se on varmasti perinyt jääräpäisyytensä ja säpäkkyytensä äidiltään, vaan sen sijaan keskityn etsimään siitä ja emästään positiivisia yhtäläisyyksiä. Lupasin myös, ettei pikku-Myffi todellakaan lähde muualle, vaan saa kasvaa meillä ja ehkä jäädä minulle toiseksi hevoseksi. Vaikkei nämä vauvahaaveet ole vielä ajankohtaisia, on ne varmasti vielä joskus edessä. Varsinkin nyt keväällä kun blogit täyttyvät varsakuvista, ei voi olla haaveilematta omasta heppavauvasta ♥

Vaikka tätä kulunutta vuotta miettiessä ainakin itselleni tulee päällimmäisenä mieleen meidän sairaslomat, tippumiset ja suurimmat epäonnistumiset, on mukaan kuitenkin mahtunut paljon hyvää - paljon enemmän kuin huonoa! Tultiin toisiksi meidän ensimmäisissä yhteisissä estekisoissa, väläyteltiin neidin todellista kapasiteettia meidän valmentajalle ensimmäisessä valkussa joka pidettiin sulalla kentällä, ja yllätettiin itsemmekin hyppäämällä meidän uusi este-ennätys ihan huomaamatta eräänä maaliskuisena kevättalviaamuna. Nautiskeltiin auringosta laitumelle kävellessä, hypättiin esteiden yli kummallisilla kamikazeloikilla, ja keksittiin muuta tekemistä kun jouduttiin saikulle. Tehtiin vaikka mitä hauskaa, ja niin tullaan tekemään jatkossakin. Kun ensimmäinen yhteinen vuosi täyttyy, siirrytään seuraavaan. Siitä taas sitten seuraavaan, siitä seuraavaan, ja niin edespäin, niin pitkälle kuin vaan koskaan päästään.


♥ 

Kommentit

  1. Ihanan positiivinen postaus vaikeuksista huolimatta ♥

    VastaaPoista
  2. Kirjoit taas hauskasti ja ihanan positiivisesti, niin kuin aina :3

    VastaaPoista
  3. Todella kiva postaus. Te olette niin super pari. Toivon että teillä on monta ihanaa vuotta jäljellä.

    VastaaPoista
  4. P.smun blogissa olisi tekeillä kysymyspostaus. :) Jos haluat kysyä, multa jotain, niin nyt olisi hyvä hetki.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)