SUMMER BUCKET LIST -16


TO DO LIST - SUMMER 2016

 RATSASTA JOLLAIN MUULLA HEVOSELLA KUIN MYFFILLÄ
- tuntuu että olen jotenkin "jämähtänyt" Myffiin, ja vaikka meno näyttääkin ihan sujuvalta, en tiedä johtuuko se siitä että olen oikeasti saattanut oppia ratsastamaan, vai siitä että olen jo tottunut Myffiin ja kaikkiin sen kujeisiin. Olisi kiva kokeilla miten hukassa nappulat on jonkin muun hevosen selässä.

OTA JOKA POSTAUKSEEN UUSIA KUVIA
- mikään ei ärsytä enempää kuin vanhoilla kuvilla kuvitetut postaukset. Ensi kesänä kuljen kamera kädessä kaikkialle, ja otan kuvia niin paljon, että uutta kuvamateriaalia riittää vielä marraskuun postauksiin.

KÄY HEVOSTAPAHTUMISSA
- Finnderbyyn lähdöstä on haaveiltu, St Michel -raveissa tulen varmasti käymään. Mahtuisikohan mukaan vielä jotain muutakin..?

KUVAA MUIDEN RATSASTUSTA KOTITALLEILLA JA KISOISSA
- hevosbloggaaja ei välttämättä itse ole hyvä kuvaaja, sillä laadukkaan materiaalin takaamiseksi riittää että joku kaveri osaa käyttää kameraa oikein. Kuvaaminen on kuitenkin mielestäni ihan älyttömän hauskaa, ja kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään jotka jaksaisivat seistä kamera kädessä kentän laidalla vaikka koko päivän, jos kameran akku ja muistikortin tila sen suinkin sallisivat. Viime aikoina kuvaaminen on omalta osalta jäänyt hieman vähälle, joten kesällä aion kiertää kaikki lähialueen estekisat ainakin kuvaajan roolissa, hyvällä tuurilla ehkä joskus kisaajanakin. ;) Haluan kehittää ruostuneita kuvaustaitojani, ja ehkä sen myötä myös harjoitella kuvien muokkaamis- ja käsittelytaitoja kesän aikana.


OPETA MYFFI MENEMÄÄN KOPPIIN
- jotta päästään kisoihin, olisi hyvä päästä myös siihen pisteeseen jossa kaikki tarpeellinen hevosta myöten olisi onnistuneesti pakattu ja valmiina matkaan. Myffi on nyt saanut luvattoman pitkän tauon koppitreeneistä, mutta tilanne korjautuu kyllä nyt tämän kesän aikana. Onneksi Myffi on muuttunut tässä kuluneen vuoden aikana rauhallisemmaksi ja jollain tapaa järkevämmäksikin, joten kuka tietää jos koppiin meno onkin sille nyt ihan fine. Ei se nimittäin enää pelkää sitä vesiletkuakaan, joka viime kesänä oli vähintään mustan pötkylän kaltainen peloke. Eikä siihen letkuun kyllä olla tutustuttu tässä viime kesän jälkeen, joten ehkä tällainen pieni asioidenpohtimisloma on ollut Myffille ihan tarpeen.

KÄY MAASTOSSA
- itselläni on nyt oikeastaan kauhea into lähteä maastoon, ja saisin vetää tallin hevosilla kesän aikana lapsille maastoreissujakin jos vaan maastot tuntisin. Pitänee siis lähteä jonkun kanssa tutustumaan, mutta Myffin kanssa en sinne kyllä ihan heti lähde, sillä haluan tietää metsät ja polut ennenkuin lähdetään neidin kanssa sinne kokeilemaan onneamme.

RATSASTA PELLOLLA
- tällä hetkellä palan halusta lähteä pellolle ratsastelemaan, mutten vielä niin viitsi tehdä kun hepat tarhaa vielä tallin pihassa pellon ympärillä ja innostuvat juoksentelemaan vierellä jos pellolle menee ratsain. Satulankin haluaisin tähän hommaan mukaan, sillä meidän edellisistä peltobaanatuksista on kulunut jo hetki, ja vauhtia voi löytyä hieman enemmän kuin kentän aitojen sisäpuolella.. :D

VALMENTAUDU AHKERASTI
- alkuvuodesta näytti jo vähän siltä että meidän valmentautuminen olisi päässyt kunnolla käyntiin, ja pieniä merkkejä säännöllisistä valmennuksistakin alkoi näkyä. Sitten tuli satulaongelmat ja hups, nyt edellisestä valmennuksesta on vierähtänyt jo melkein kaksi kuukautta! Jos satulaa ei ala pikkuhiljaa löytymään, lähden valkkuun vaikka ilman. Meillä on nyt viime aikoina mennyt mun mielestä niin hyvin, että olisi kiva käydä valkussa tsekkaamassa miten asian laita oikeasti on, ja tottakai päästä taas pitkästä aikaa valvovan silmän alle korjaamaan virheitä ja oppimaan uutta. Kesällä kun ei ole koulukiireitäkään valmentautumista rajoittamassa!


KUVAA VIDEOPOSTAUKSIA
- tykkään hirveästi kuvata videoita, etenkin tallipäivistä. Kesällä tallipäiviin tulee varmasti hieman vaihtelua, kun aikaa on enemmän ja varmasti kuvaajiakin saa mukaan hieman useammin. Videoita on siis tiedossa, jos niille vaan on kysyntää!

JUHLI
- meillä on nyt kesät melko täynnä juhlia, tai ainakin juhlimisen arvoisia päiviä! Ensimmäinen juhlistamisen arvoinen päivä on jo 9.6, kun minulla ja Myffillä tulee ensimmäinen yhteinen vuosi täyteen. Seuraavan kerran päästään juhlimaan 22.6, kun täytän itse 17. Lähes samaan aikaan on tietenkin juhannus, ja sitten heinäkuun lopussa, 30.7, juhlitaan Myffin 7v synttäreitä. Paljon kakkua ja muita herkkuja siis tiedossa ;)

PIDÄ PYÖRÄILYPÄIVÄ
- tuossa keväällä saatiin Iidan kanssa sellainen idea, että joku päivä pyöräiltäisiin ensin toisen tallille, ja sitten sen jälkeen suoraan toisen tallille. Meiltähän edestakaista matkaa "meidän tallille" tulee jo 17km, ja Iidan tallille edestakaista matkaa tulee ehkä suunnilleen saman verran. Melko urheiluntäytteinen päivä tiedossa siis, jos vaan saadaan tämä toteutettua.

KÄY PIKNIKILLÄ
- tykkään hirveästi käydä piknikillä, mutta en jostain syystä ole pitkään aikaan sellaiselle päässyt (ellei kielimatkan evästaukoja jossain NASA Space Centerin kaltaisten rakennusten nurmikoilla lasketa :D). Tänä kesänä tahdon ehdottomasti tämän toteuttaa, vaikka sitten tallilla laitumelle jos ei muuta paikkaa löydy!

PIDÄ KUVAUSPÄIVÄ
- menee vähän samaan sarjaan noiden aiempien kuvaamiseen liittyvien kohtien kanssa, mutta ei ihan. Kesän aikana haluan saada Myffistä kunnollisia rakenne- ja pääkuvia, sekä edes kerran kuvauttaa sen jonkin teeman mukaan (esim. kukkien ympäröimänä tms.). Facebookin Ratsastajat -ryhmää selaillessa vastaan tulee aina toinen toistaan ihanampia kuvia erilaisista kuvaushetkistä, ja pitkään jo olen halunnut itse sellaisen pitää. Jospa nyt tänä kesänä!


JA KAIKISTA TÄRKEIMPÄNÄ - NAUTI LOMASTA!
- tänä vuonna loma tulee todellakin tarpeeseen, kun ainakin minulla on ollut ihan kaikkensa antanut olo jo maaliskuusta saakka. Stressitasot on ollut huipussaan vähintään joulusta saakka eikä motivaatiota koulunkäyntiin ole ollut pitkään aikaan enää nimeksikään, mutta vielä yksi koeviikko pitäisi räpeltää läpi. Onneksi tämä koeviikko on kaikista helpoin, vain kaksi koetta ja yksi essee tehtävänä! Eiköhän siitä jotenkin selvitä, ja sitten päästään onneksi lomille! Siitä pitää nauttia täysin siemauksin, ja imeä energiaa niin että selviää taas pitkän ja rankan talven yli!

Teittekö te kesäksi samanlaisia listoja?
Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi?

Kommentit

  1. Ihania suunnitelmia sulla, toivottavasti saat toteutettua kaikki :)
    Itse olen tehnyt tällaisen omaan blogiini, jos kiinnostaa, voi käydä sieltä lukaisemassa:D

    VastaaPoista
  2. Todella kivoja ideoita! :)
    Itsellänikin on edessä vielä tämän postauksen teko, kunhan pääsisi vain kunnolla istumaan koneen ääreen... :)

    https://saarusti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja ideoita olet listannut ja näillä vinkeillä heppakesästä tulee varmasti mahtava! :) Blogisi vaikuttaa tosi kivalta, jään seurailemaan teidän menoa ja näiden tavoitteiden täyttymistä :'

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)