POSTAUSHAASTE: Jatka lauseita

 

Lempi askellajini on laukka. Siinä Myffiä on helpoin työstää, kun se tykkää itsekin laukkaamisesta. Laukassa voi myös hifistellä ja koota sen todella hitaaksi, tai antaa mennä ja baanatella täysiä pitkin peltoja.

Lähestyessäni estettä yritän olla miettimättä esteen korkeutta. Keskityn paikan etsimiseen, ja yritän nopeasti päättää hidastanko vai nopeutanko laukan tahtia, vai annanko Myffin vain mennä ja hakea paikan itse.

Tallilla pelkään hämähäkkejä. Pelkään niitä kyllä kaikkialla muuallakin, mutta tallilla niitä tuntuu tunkevan joka raosta. En ikinä laske Myffin harjoja tai muita varusteita maahan, koska jos niiden päälle menisi hämähäkki, se varuste olisi käyttämättä niin pitkään että sen vallannut hämis päättää lähteä pois :D

Hevosmaailmassa en ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä heidän tapansa tehdä asioita on se ainoa oikea. Jotkut eivät tunnu ymmärtävän, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia harrastamiseen, kaikkien hevoset eivät ole samanlaisia, ja että kaikki eivät tähtää kilpakentille. Esimerkiksi Facebookin Ratsastajat -ryhmässä kritisoidaan usein vasta vähän aikaa sitten ratsastuksen aloittaneiden ihmisten kuvia todella rumaankin sävyyn, ja jos joku kertoo poninsa pukittelevan jokaisella ratsastuskerralla, syytetään siitä heti ratsastajaa. Ponin ilkikurisuutta ei koskaan edes harkita syyksi, vaan se on aina kipu joka aiheuttaa tuollaisen käytöksen, ei koskaan se fakta että kyseinen kaviokas on tosiaan poni, jolla voi olla paljonkin luonnetta. 

Unelmieni hevonen on toivon mukaan Myffin varsa. Olisi todella hienoa, jos oma kasvatti olisi oikeasti juuri sellainen, mitä unelmahevoselta toivoo!


En pidä hevosista, jotka eivät kestä käsissä. Kovaa on kiva mennä, mutta jarrut pitää löytyä.

Hevosenhoitaja on se mikä minusta olisi tullut jos en olisi lähtenyt lukioon. Vaikka lukio ei todellakaan ole mitään herkkua, olen kuitenkin iloinen etten lähtenyt vielä hevosalalle. 

Jos taivaalta tulee kaatamalla vettä ja minulla on tunti kentällä, vedän sadekamppeet niskaan ja lähden kentälle. Jos valmentaja vaan suostuu tunnin pitämään, niin silloin kyllä menen. Yksin en kuitenkaan kaatosateeseen lähde ratsastamaan, sillä Myffi hieman stressaa kaatosadetta ja siitä kuuluvaa kohinaa. 

Vahvuuksiini ratsastajana kuuluvat muun muassa hyvä tasapaino, halu kehittyä, sekä perfektionismi. Ratsastuksen suhteen olen hyvin pikkutarkka, ja yleensä minulla onkin mielessä tarkka visio siitä miten hommat hoidetaan. En kuitenkaan väitä että ne toteutuvat edes lähes joka kerta.

Jos olen yksin tallilla kun sähköt menevät, laitan puhelimesta taskulampun päälle ja teen hommat nopeasti loppuun. Toki laitan myös Spotifysta musiikkia taustalle, ettei pimeys tunnu ihan niin kamalalle.

Ratsastusleirit ovat ihania, ja haluaisin lähteä sellaiselle pitkästä aikaa! Leireillä syntyy yleensä kesän parhaat heppamuistot, ja niillä tapaa aina ihan mahtavia, uusia ihmisiä.

minä & entinen vuokraponini Kelly kesällä 2014
Leikkituntien idea on näyttää, ettei ratsastus ole aina niin vakavaa. Leikkitunneilla pidetään hauskaa ja kokeillaan uusia juttuja joita normitunneilla ei pääsisi kokeilemaan, kuten esimerkiksi ilman satulaa menemistä tai maailmanympärysmatkan tekemistä. 

Maastoilu on parhaimmillaan hyvässä seurassa lämpimänä kesäiltana, ja tietysti ilman hyttysiä!

Aina kun putoan, havahdun tapahtuneeseen vasta maassa maatessani. Ennen putoamista yritän kyllä roikkua mukana viimeiseen asti, mutta seuraavat muistikuvat on aina maasta, enkä muista putoamisvaiheesta yhtään mitään. Pudottuani nousen aina takaisin kyytiin, ja yritän korjata putoamiseen johtaneet virheet.

Kommentit

  1. Tää oli kiva postaus! Tuo Kelly näyttää kovin tutulta, ihan samalta joka oli joskus Lounaisrannikon ratsastuskoululla (Soukan tallilla) :O Ettei ois sama?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! En tiedä kyllä yhtään missä Kelly on ollut ennen tuonne Tuukkalaan tuloa, mutta siellä se on jo muutaman vuoden asunut. Jos tästä nyt on jotain apua, niin Kelly löytyy sukupostista nimellä F-Kelly, sieltä voisi löytyä jotain joka auttaa tunnistamaan jos on sama poni kyseessä :)

      Poista
  2. Ihana postaus, tää sai kyllä hymyn huulille! :D

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tästä postauksesta kyllä paljon!

    VastaaPoista
  4. mulla on sama juttu ton tippumisen kanssa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)