Ei sitten


Hitto kun voikin turhauttaa. Meiltä on peruuntunut nyt jo muutama kesäsuunnitelma meistä johtumattomista syistä, ja kaikki valmistautuminen on ollut ihan turhaa. Ei päästä kisaamaan, Myffi ei pääse laitumelle, ja mitäköhän vielä.. Toivottavasti kesän pettymykset oli nyt tässä, koska enempää ei pää enää kohta jaksa kaiken muun lisäksi ottaa vastaan.

Sain tosiaan itseni psyykattua siihen mielentilaan, että olin jopa ihan innoissaan menossa ensi viikonlopun kisoihin. Kaikki kaatui kuitenkin luvan hankintaan: ilmeisesti E-luvan maksun rekisteröityminen Kipaan vie kolmesta neljään arkipäivää, mikä on melkoisen huono homma kun ilmoittautuminen loppuu tiistaina. En tietenkään aiemmin näitä lupia tullut hankkineeksi, kun jalan epämääräisen lämpöilyn takia ei ollut kisoja tiedossa ja nämä tuli sitten vähän yllättäen, kun en oikeastaan vielä eilen aamullakaan ollut varma siitä, mennäänkö vai ei. Kisoihin valmistelevassa valmennuksessa tuli kuitenkin sellainen fiilis, että ehkä siellä voisi käydä pyörähtämässä kun kerrankin on kotitallilla mahdollisuus, ja onnistuttiin hirveästä hyppytauosta huolimatta räpeltämään 70cm rata puhtaasti läpi. Vaan eipä sitten saatu lupia. Hieman ärsyttää, kun viime syksynä koulukisoja varten E-lupaa hankkiessani se oli rekisteröity Kipaan jo seuraavana päivänä. Silloin se oli toki ilmainen, ja fiksu ihminenhän olisi tarkistanut, että muuttaako tuo maksu sitä rekisteröintiaikaa jotenkin. Toisaalta se samainen ihminen olisi varmasti päättänyt kisoihin menemisestäkin hieman aiemmin. 

Kuten ehkä huomaa, kuvat on miljoonan vuoden takaa. Mun viimeisimmät hyppykuvat on tammikuulta, ja nyt kun ei päästä kisoihin niin en tiedä, tullaanko niitäkään saamaan vähään aikaan. Myffin jalka on kuitenkin kestänyt hyppäämistä nyt niin hyvin, että ehkä tässä joku päivä voisi raahata kauluksesta jonkun kentän laidalle kuvaamaan ja nostelemaan puomeja, ja hyppiä itsenäisesti jotain helppoja, pieniä tehtäviä. Yritin kyllä saada viikonlopun estevalmennukseenkin kuvaajaa, mutta ajankohta valmennukselle muuttui kahdesti, kun tallin estekalustoa maalattiin. Ei olisi varmaan talkoolaiset hirveästi arvostaneet, jos olisin ottanut juuri maalattuja ja hieman vielä märkiä puomeja valmennukseen ja sotkenut ne heti hiekalla ;) 


Myffi ei tosiaan pääse laitumellekaan, kun suunnitellun tallin laitumet ei tämän Suomen kesän ansiosta välttämättä kasva riittävästi edes omien hevosten tarpeisiin. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että Myffi on oman kesätyöni ajan kotitallilla lomailemassa, ja joku, joko valmentaja tai halukas kaveri, käy sitä sitten liikuttelemassa toisen viikon ajan. Mietin nyt vielä, jos sittenkin kuskaisin sen mukana Savonlinnaan jos tallin laitumille vaan suinkin mahtuu, mutta siitä tulee sitten taas hieman lisää päänvaivaa ja rahanmenoa kun pitää vuokrata koppi ja hätyyttää joku kuskaamaan hevosta jne. Toisaalta en tiedä, onko siinä mitään järkeä lähteä kuskaamaan Myffiä pariksi viikoksi vieraaseen laumaan, kun se ei tunnetusti ole hirveän tuttavallinen. Kyllähän se tulee tarvittaessa toimeen kenen tahansa kanssa, mutta on kyllä hyvin vaativa oman tilansa suhteen. 

Perjantaina meillä kävi satulaseppä mittaamassa Myffiltä selän, ja saatiin sitten pitkähkö lista erilaisia vaihtoehtoja uudesta koulupenkistä. Listalta löytyy niin halvempia satuloita, kuten muun muassa Sydneyn ja Mustangin koulusatuloita, kuin sitten myös niitä hintavampia mutta ah-niin-ihania, kuten Prestige Optimax ja Albion Legend. Jeremy Rudge ja Bates oli myös mainittu, mutta tunnin etsinnän jälkeen en löytänyt noilta merkeiltä yhtään budjettiin sopivaa penkkiä, joten niitä tuskin tullaan edes harkitsemaan. Ei sillä, että tuo Optimax oli mitenkään halpa myöskään, mutta se on muuten ihan järkyttävän ihanan näköinen! Tällä hetkellä halvin löytämäni Optimax kipuaa sinne 1700 euroon, joten vaikka sellainen olisikin ihan unelma (jos siis sopisi), tuskin tullaan sellaistakaan hankkimaan, ellei sitten satuta voittamaan lotossa. 

Meidän nykyinen Kieffer lähtee tosiaan vaihtoon heti, kun saadaan uusi penkki alle. Katsotaan sitten, jos hankittaisiin vielä estepenkkikin erikseen. Ajattelin, että koska auton myynti alkaa myös olla ajankohtaista, hommaisin sen koulupenkin autosta saaduilla rahoilla ja pitäisin tuon nykyisen estepenkkinä uuden koulupenkin rinnalla. Sitten kun autosta on päästy eroon, voisin pistää tuon nykyisen myyntiin ja hommata niillä rahoilla kunnon estepenkin. Saa nähdä, miten tässä tulee tehtyä, kun meillä nyt ei ikinä mene asiat suunnitelmien mukaan. Pitänee ensin jännittää sitä, ostaako kukaan tuota mun 30v vanhaa Mersua vai ei.. :D


Mua ärsyttää tuo kisasuunnitelmien peruuntuminen nyt ihan vietävästi, etenkin kun uusia kisoja ei ole edes tiedossa. Meidän tallilla järjestetään kyllä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna koulukisat, mutta silloin mun pitää olla jo Savonlinnassa hommissa niin sinnekään ei päästä menemään. Kaiken lisäksi mun pitäisi oikeasti alkaa tehdä lukusuunnitelmaa ylppäreitä varten, mutta arvatkaapa kaksi kertaa, kiinnostaako sellainen yhtään? No ei todellakaan! Nyt on kesä, ja koska ulkona on jopa kohtalaisen lämmin, vietän paljon mieluummin iltoja tallilla kuin kotona koulukirjoja lukien. 

Pääsettekö te kesällä kisaamaan?

Kommentit

  1. Kannattaa kysyä kisapaikasta onnistuuko ilmo sähköpostilla tai viestillä ja kansliassa näyttäisit sit kuitin että oot maksanu luvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois kyllä, vaikka tuota Kipassa ilmoittautumista on aika lailla kutsussa painotettu.. Kokeillaan! :)

      Poista
  2. Tuli sama mieleen tuon ylimmän anonyymin kanssa, että kannattaa kysyä kisojen järjestäjältä jos s-postilla ilmoittautuminen onnistuu! Itselläni oli myös keväällä ongelmia Kipaan ilmoittautumisen kanssa (en taida pystyä edelleenkään ilmoittautumaan sitä kautta - enkä tiedä miksi) mutta koska kyseessä oli oman tallin seurakisat, sain ilmoittautua sähköpostilla. Aina kannattaa kysyä :)

    Tosi harmittavaa kyllä nuo laidunjutut, jos ei ruoho vain kasva tarpeeksi. Ja tämän Suomen kesän saa moittia maasta kuuhun ja takaisin - tälläkin hetkellä tulee vettä... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole koskaan ilmoittautunut mihinkään Kipan kautta, mutta toivotaan että tuo säpolla ilmoittautuminen onnistuisi niin päästäisiin sittenkin kisaamaan! :)

      Poista
  3. Mulla päivitty E-lupa seuraavana päivänä jo maksamisesta tänä vuonna! Voi tosin olla tilannekohtaista mut ei mahdotonta ;) Mutta tosiaan kannattaa kysyä onnistuuko just niinkun ylempi Ano ehdotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä! Mulla tuli vaan teksti, että maksun rekisteröityminen vie noin neljä arkipäivää.. Toivotaan että rekisteröityisi kuitenkin nopeammin!

      Poista
  4. No voihan, ehkä teille sattuukin loppu kesäksi parempi tuuri, eikä tulisi noita ikäviä pettymyksiä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)