Mitä meille kuuluu?

kaikista postauksen kuvista kiitokset Marika Hellmanille :)
Pitkästä aikaa taas täällä! Muutama päivä sitten julkaisinkin jo kuulumisia puhelinkuvakollaasien muodossa, mutta nyt ajattelin tulla kertomaan vähän tarkempaa kuvausta meidän pienen hiljaisuuden ajalta. Blogia en tosiaan ole päivittänyt kahta joulukuista postausta lukuunottamatta viime syyskuun jälkeen, ja sitäkin edelsi kahden kuukauden tauko aktiivisen kirjoittelun loputtua jo heinä-elokuussa. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja jonkinlaista tiivistelmää olisi tarkoitus nyt väsäillä. Yritän nyt ihan oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa taas aktiivisemmin, kun mua itseäni vähän häiritsee ettei mulla ole puhelinkuvien ja Instagramin lisäksi oikein mitään materiaalia meidän tekemisistä. Eniten kaipaan kertomuksia ihan perus treeneistä, mutta niitä en oikein tykkää Instagramiin kirjoitella. Blogi on niille vakavamielisemmille kertomuksille, ja Instagramissa lähinnä pelleillään ;) 

Mulla alkaa tosiaan nyt viimein lukuloma, joka tulee tietysti menemään pitkälti historiankirjoja lukien mutta aikaa löytyy toki enemmän myös Myffille ja kenties blogillekin. Viime syksyn yo-rupeama vei voimat ihan kokonaan, vaikkei sitä ehkä tuloksista ihan uskoisi. Siitä pitkään vihaamastani biologiasta kirjoitin loppujen lopuksi A:n, joka on siis viimeinen hyväksytty tulos. Alustavissa pisteytyksissä arvosana oli vielä B (eli toiseksi viimeinen hyväksytty, heh), mutta ilmeisesti koko muu Suomi pärjäsi niin hyvin että pisterajat nousi ja mun tulokset tippui :D Tuo ei kyllä mua haittaa ollenkaan, koska bilsa oli mulle sellaista pakkopullaa etten edes lukenut kaikkia kirjoja yo-kokeeseen mennessä ja ainoana tavoitteenani oli päästä kokeesta hyväksytysti läpi - ja niinhän sitten lopulta kävi. Olin onneksi tehnyt fiksun päätöksen laittaa bilsan yo-kokeen ylimääräiseksi reaaliksi, joten sen tuloksella ei ole mitään vaikutusta siihen, valmistunko tänä keväänä vai enkö. 

Biologian lisäksi kirjoitin syksyllä englannin, josta tulokseksi tuli vahva E. Alustavat pisteet jätti mut muutaman pisteen päähän Laudaturista, mutta YTL tiputti pisteitä melko roimasti. Pisteet pysyi silti vahvasti E:n puolella, mutta perfektionistina lähden uusimaan englannin nyt keväällä ja yritän kynsin ja hampain miellyttää YTL:ää aineellani sen verran, että saan tarvittavat lisäpisteet Laudaturiin. Haluan yo-todistukseen vähintään yhden ällän, ja englannista se olisi mulle itselleni helpointa saada. Mahdollisuudet ällään olisi ehkä myös äidinkielestä ja historiasta, mutten oikein uskalla toivoa niitä, sillä molemmat vaativat ihan älyttömästi työtä. Eximiaa matalampaa en äidinkielestä hyväksy, mutta saa nyt nähdä riittääkö mulla rahkeet sinne Laudaturiin kun viime tiistain tt-prelissä tuli kipeänä koettua pienoinen paniikkikohtaus kun aika tuntui loppuvan kesken eikä tekstit tuntunut ollenkaan hyvältä. Historiaakin pitäisi sitä ällää varten lukea ihan himona, ja vaikka se onkin mun mielestä tosi kiinnostavaa, on seitsemän kirjan ja muutaman tuhannen vuoden (antiikista nykypäivään) käsittelyssä melkoinen urakka. Ruotsista mulla ei ole mitään mahkuja ällään, ja siihen kokeeseen mennään taas sillä "kunhan pääsee läpi" -tavoitteella. Kaikkiin kokeisiin ei vaan voi lukea ihan täysillä, etenkään kun ruotsikin on hieman pakkopullaa eikä aikaa loppujen lopuksi ole jäljellä kuin noin puolitoista kuukautta.


Hevosrintamalle kuuluu ihan hyvää. Me otettiin syksyn ajaksi taukoa valmennuksista, ja keskityttiin treenailemaan itsekseen ihan vaan treenaamisen ilosta. Valmennustauko jatkuu yhä, ja saa nyt nähdä lähdetäänkö tässä kevään mittaan valmentautumaan ollenkaan vai jatketaanko sooloilua. Itsekseen ratsastelu on ollut todella virkistävää, ja vaikkei ollakaan käyty tunneilla valvovan silmän alla on kehitystä siitä huolimatta tapahtunut. Myffin satula tarkistettiin syksyllä, ja se sai sen verran rajun tuomion että ollaan marraskuun lopusta asti puksuteltu menemään ilman penkkiä uutta etsien. Meidän Kieffer on siis pysynyt kiltisti satulahuoneessa noin kaksi kuukautta, ja toimii tällä hetkenä telineenä kahdelle villaviltille, villaloimelle, vohveliloimelle ja selänlämmittimelle. 

Uuden penkin metsästys on edennyt todella hitaasti, sillä alunperin suunniteltiin erään tallilaisen kanssa reissua Hipposportille jotta saataisiin sitten kerralla sopivat satulat molemmille hepoille. Tuo suunnitelma on kuitenkin jäänyt toteuttamatta aikatauluongelmien ja loukkaantumisien vuoksi, joten tilasin nyt viimein postin välityksellä kaksi penkkiä sovitukseen kotitallille, jossa sitten tutkailen niiden istuvuutta itse (sekä toivottavasti parin avuliaan tallilaisen avustuksella). Sovitukseen tulevat penkit ovat nyt molemmat koulupenkkejä, sillä me ei olla liiemmin hypätty muutamaan kuukauteen juurikin entisen satulan aiheuttamien lihasjumien ja sittemmin satulan puutteen vuoksi. Myffi on kuitenkin kehittynyt sileällä ihan älyttömästi nyt kun epäsopiva satula ei ole estänyt sen liikkumista, joten haluan ehdottomasti seuraavan penkin sopivan hevosen lisäksi myös itselleni ja tukevan omaa asentoani yleispenkkiä paremmin. Hypätessä käytetään sitten lainapenkkiä joltain tallin tuntihevoselta, tai sitten räpelletään menemään koulupenkillä. Hirveän isojahan me ei taas hypitä kun itselle on taas muodostunut pienoista rimakauhua, mutta saa nähdä mitä tässä vielä innostuu tekemään kun aikaa talleiluun on hieman runsaammin. 


Myffistä on tosiaan kehittynyt oikein kelpo kouluponi nyt penkittömän kauden aikana. Olen jumppaillut sitä todella paljon volteilla ja erilaisilla kiemuraurilla, ja se on nykyään ihan älyttömän kiva ratsastaa ihan alusta asti! Pään paikasta ei tarvitse enää käydä puolen tunnin keskusteluja, vaan poni ymmärtää jo ohjia kerätessä että nenän olisi suotavampaa osoittaa hieman alas kuin kohtisuoraan ylös. M on myös oppinut kantamaan itseään todella paljon paremmin, ja väläyttelee aina silloin tällöin jopa upeaksi kuvailtavaa ravia. Tietenkään näitä pätkiä ei kukaan ole koskaan kameran kanssa todistamassa, mutta eiköhän tässä pienellä treenillä saada tuota upeaa ravia esille hieman useammin, jolloin mahdollisuudet sen kameralle tallentumiseenkin nousevat. 

Kommelluksilta ei tietenkään olla tämän hiljaisen jakson aikana vältytty. Muutaman kuukauden sisään olen pudonnut Myffiltä kolmesti, ja noista putoamisista kaksi oli jo tämän vuoden puolella. Ensimmäinen putoaminen tapahtui viime syksynä ensilumien aikaan, kun oltiin maneesissa viettämässä rennompaa päivää käyntityöskentelyn muodossa. Jostain syystä maneesiin sisälle tuleva hevonen säikähti ja tuli sisälle ravaten, josta Myffi tietysti herkkiksenä panikoi ja loikkasi sivulle. Putosin jaloilleni Myffin viereen ilmeisesti sen verran sulavasti, että kaikki maneesissa olleet taisivat luulla minun vain hypänneen alas. Todellisuudessa tuo jalkautuminen ei tosin ollut tarkoituksellinen, vaan ihan puhtaasti pirullisen ponineidin ja painovoiman yhteistyötä. 

Tämän vuoden puolella tapahtuneet kaksi putoamista ovatkin sitten asia erikseen. Nuo molemmat tapahtuivat samana päivänä ehkä viiden minuutin välein, kun oltiin jälleen maneesissa hölkkäilemässä rennosti, tietysti ilman satulaa. Olin fiksuna päättänyt ratsastaa siten, että jätin Myffille enkkuviltin selkään. Tämä osoittautui hyvin typeräksi ideaksi siinä vaiheessa, kun muutaman päivän plussakelien ansiosta maneesin katolta alkoi putoilla lunta joka sai tietysti maneesissa olevat hevoset ihan villeiksi. Ensimmäisen kerran lunta putosi katolta juuri sillä kohdalla, jossa me oltiin Myffin kanssa menossa, ja M veti tietysti herneet nenään ja lähti karkuun. Putosin siinä enkkuviltteineni päivineni Myffin jalkoihin, mutta onneksi se tajusi loikata sivuun eikä rynninyt päältäni niin kuin entinen vuokrahevoseni Aku vuonna 2013. Tuon putoamisen jälkeen keräsin viltin maasta ja nappasin Myffin matkaan, ja kävelin maneesin päätyyn noustakseni uudelleen kyytiin. Siinä samalla saatiin maneesiin lisää porukkaa, ja meillä oli kahden sijasta kolme-neljä hevosta ratsastajineen seurana. Tämä tarkoitti siis sitä, että seuraavien lumien pudotessa vauhkoontuvia hevosia oli entistä enemmän, ja Myffin reaktiot olivat entistä rajumpia. En oppinut ensimmäisestä kerrasta, vaan jätin hieman hiekkaisen enkkuviltin yhä edelleen minun ja Myffin väliin, ja tietysti Myffin tehdessä nopeita väistöliikkeitä kuullessaan putoavien lumien töminää tuo petollinen enkkuviltti sai minut luisumaan alas normaalia sukkelammin. Tällä kertaa jäin jaloilleni ja ohjatkin kesti kädessä, mutta enkkuviltti koki jälleen kovia hiekassa kieriessään. Tuon jälkeen päätin jättää ratsastukset siltä päivältä siihen, ja taluttelin Myffiä hetken ennen kuin mentiin talliin karkuun pelottavia, katolta putoilevia lumia. 


Kaiken tämän lisäksi Myffi on viime aikoina osoittanut olevansa Tamma isolla T:llä. Se on alkanut suhtautua toisiin hevosiin hirveän ärsyyntyneesti, ja on nykyään tosi tarkka omasta tilastaan. Maneesissa se luimii aina, jos toinen hevonen menee sen mielestä liian läheltä vaikka välimatkaa olisi oikeasti puolitoista metriä. Tallissa sen ikuinen tappelu vierustoverin kanssa jatkuu yhä, vaikka ne ovat nyt asuneet vierekkäin puolitoista vuotta. Tarhassakin se on jo löytänyt itselleen arkkivihollisen viereisessä tarhassa tarhaavasta Viola-tammasta, jonka kanssa ne aina irvistelevät ja vinkuvat toisilleen portin tuntumassa. Yleensä Myffiä hakiessa Viola kyttää omalla portillaan ja yrittää näykkäistä Myffiä takapuolesta sen kävellessä ulos, ja Myffi tietysti vastaa vinkumalla ja polkemalla takasillaan. Toki tässä tapauksessa syy ei ole pelkästään Myffin, mutta silti se saisi hieman rauhoittua ja olla hieman vähemmän tarkka rajoistaan. Ihmisten kanssa sillä ei ole mitään ongelmaa, mutta muita hevosia, etenkään tammoja, se ei vaan siedä liian lähellä itseään. Ehkä se on vaan joku tammaviiraus, mistäs sitä tietää.


Mitään tämän suurempia meidän elämässä ei olekaan juuri tapahtunut. Aloitin joulukuussa tekemään tallivuoroja tallilla, ja nyt keväällä alan vetää Mikkelin ravinuorten järjestämää kepparikerhoa Ronjan kanssa. Hain myös jälleen kesätöitä Vuohimäeltä leiriavustajana, tällä kertaa kaverin kanssa, ja helmi-maaliskuussa selviää, vietänkö taas kesällä pari viikkoa siellä hommissa. Muuten koko vuosi onkin aika lailla auki, sillä näillä näkymin en hae ensi vuodeksi opiskelemaan vaan jättäydyn suosiolla valmistumisen jälkeen välivuodelle vähän miettimään suuntaa elämälle. Jonkinlaisia suunnitelmia ja ajatuksia mulla jo onkin tulevaisuuden varalle, mutta kaikki on vielä hyvin epäselvää enkä rehellisesti sanottuna osaa ollenkaan edes arvailla missä tulen olemaan vuoden päästä. Toivotaan että aika näyttää, ja ettei sitten jälkeenpäin kaduta - ainakaan ihan hirveästi ;)

Kommentit