NÄIN SOTKIN HEVOSENI GLITTERILLÄ

(c) Suvi Nieminen | suvin.net
Edellisessä postauksessa mainitsin hieman erikoisemmista kuvauksista, jotka järjestettiin pari viikkoa sitten meidän luottokuvaaja Suvin kanssa. Ajatuksena oli tuunata Myffi yksisarviseksi mun penkkariasun innoittamana, ja ottaa jotain hauskoja ja erilaisia, ei niin vakavamielisiä kuvia. Askartelin Myffille kotona suht hienon sarven, kun en aikatauluongelmien takia ehtinyt tilata sille sellaista otsapantaan tai tukkaan kiinnitettävää sarvea. Kotitekoinen tekeleeni koki kuitenkin yön aikana kovan kohtalon, kun jätin sen muka turvalliseen paikkaan kuivumaan ja kissat sattui sen sitten löytämään. Sarvea ei siis ponille saatu, mutta onneksi mulla oli neljä purkkia glitteriä, vaaleanpunaiset pintelit ja pää täynnä erilaisia ideoita ponin stailauksen varalta. Kuvaukset ei siis kaatuneet sarven puutteeseen!

Luulin netin pursuavan erilaisia ideoita, vinkkejä ja ohjeita hevosen yksisarviseksi tuunaamiseen, mutta yllätyksekseni en löytänyt oikein minkäänlaista ohjetta muuhun kuin sarven tekoon. Kyselin vinkkejä myös Facebookin Ratsastajat -ryhmässä, mutta sieltäkin tuli vastaukseksi lähinnä sarven tekoon ja koristeluun liittyviä juttuja. Niinpä päädyin googlailemaan ohjeita englanniksi, ja hyvän tovin etsiskeltyäni löysin muutamia vinkkejä sieltä täältä siihen, miten hevosen saa kimaltamaan turvallisesti ja hevosystävällisesti. Turvauduin kuitenkin lähinnä omaan luovuuteeni, koska unohdin tietysti napata screenshotit ohjeista enkä niitä enää kuvauspäivänä kiireessä löytänyt. Omat sovellukset on kuitenkin toiminut aiemminkin muun muassa koulutehtävissä, joten ihan mielenkiinnolla lähdin tätäkin projektia säätämään oman mielikuvitukseni avulla! :D

(c) Suvi Nieminen | suvin.net

Mun visio oli kutakuinkin seuraavanlainen: harjan, hännän ja kavioiden tuli kimaltaa ihan kunnolla, ja jonkinlaisen kuvionkin halusin saada glitterillä aikaan jonnekin takapuolen tienoille. Ponin stailaus noin muuten tulisi tapahtumaan vaaleanpunaisten pinteleiden, vanhan, vaaleanpuna-mustan naruriimun ja kimaltavan nauhan avulla, ja kaivoin vielä kuvausaamuna kaapista paketillisen punaisia rusettikuminauhoja jotka ostin hetken mielijohteesta Opera Gameseista viime kesänä. Tulipa niillekin viimein käyttöä! 

Aloitin prosessin harjaamalla hevosen läpikotaisin. Olin pyytänyt jättämään Myffin aamulla sisälle, kun tulin itse paikalle jo 8.30. Ajattelin koristelun olevan helpompaa jos M ei ole ehtinyt kastua pihalla, mutten ottanut huomioon sitä, miten levoton se on jos se ei pääse aamulla ulkoilemaan. Karsinassa se käyttäytyi ihan hyvin, mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, oli itse kuvaustilanne tämän levottomuuden takia hieman haastava. M oli kuitenkin talliloimen ansiosta puhdas ja kauttaaltaan kuiva, joten jalkojen koristelu oli myös helppoa. 

Ihan ensimmäisenä lähdin koristelemaan kavioita. En viitsinyt mennä glitterpurkin kanssa sotkemaan käytävää, jossa meidän olisi joka tapauksessa pitänyt väistyä kottikärryjen tieltä noin kymmenen minuutin välein, joten tasoitin karsinassa kuivikkeet suht tasaiseksi kavion ympäriltä ja yritin pitää kuivikkeet poissa kavioista. Aloitin koristelun levittämällä kaviolle kaviorasvaa (käytin tätä, mutta eihän tuolla juuri ole väliä minkä merkkistä käyttää), jonka jälkeen levitin välittömästi glitteriä koko kaviolle. Käytin koko hevosen koristeluun ihan vaan Sinooperista ostamaani askarteluglitteriä, sillä en vielä tuolloin ollut tietoinen siitä, että ilmeisesti hevosten koristeluun on olemassa ihan omaakin glitteriä..? (linkki) :D Olin myös tyystin unohtanut ostaa sudin kaviorasvan levitystä varten, joten innovatiivisena ihmisenä nappasin kotoa kaksi huonoksi todettua puuterisivellintä, jotka tuhosin tyystin tunkemalla ne ensin kaviorasvaan ja sen jälkeen glitteriin. Onnistuin nimittäin rikkomaan jokaisen avaamani glitterpurkin siten, ettei kannessa ollut sirotin toiminut, enkä viitsinyt ihan vaan suoraan kaataa glitteriä kaviolle. Tuo oma viritys toimi kuitenkin hyvin, ja kavioista tuli ihan kivan näköiset. Valitettavasti niistä ei ole muuta kuvaa kuin tuo huono, karsinassa puhelimella otettu kuva, sillä kaikki kavioissa ollut glitter lähti pois sillä sekunnilla kun M asteli lumihankeen - tietysti. Fiksu olisi tuon osannut ennustaa, mutta en siinä kiiressä muistanut tällaisia ajatella.. 

voi kun nää ois kestänyt, oli nimittäin niin hienot! Tällaset vois tehdä joka päivä :D
Kavioiden koristelun jälkeen siirryin näpertämään häntää, josta tulikin astetta erikoisempi viritys. Yritin epätoivoisesti letittää häntään kaksi kimaltavaa nauhaa, mutta mun letitystaidot on tasoa -700 enkä siis tosiaan osaa tehdä mitään peruslettiä ihmeellisempää. Niinpä mulla oli hieman ongelmia letin kiinnittämisessä siten, että se pysyi samassa kasassa muun hännän kanssa eikä sojottanut ihan ihmeellisesti muista jouhista erossa. Omilla virityksillä tämäkin ongelma ratkaistiin, ja letin teon jälkeen suihkutin häntään hiuslakkaa, jotta letti pysyisi kasassa. Ripottelin sitten glitteriä vähän joka puolelle, ja kiinnitin ne vielä uudella kerroksella hiuslakkaa. Käytin itse Tresemmen Freeze Hold -hiuslakkaa, jonka kävin ostamassa ihan ponin stailausta varten. Mä en jaksa koskaan tehdä omille hiuksilleni juurikaan mitään, ja mulla on tasan kolme hiustyyliä - korkea ponnari, auki laimeilla luonnonkiharoilla tai auki kiharoilla, jotka on saatu aikaan pitämällä hiuksia letillä yön yli. Mulla ei ollut kotona mitään hiustenhoitotuotteita, joten kävin ihan ponia varten Sokoksella seikkailemassa ja saa nyt nähdä, tulenko joskus käyttämään loput tuosta jumalattoman isosta pullosta itse vai onko se seuraavan kerran käytössä sitten, kun päätän taas tuunata ponin glitterillä. 

Harjalle tein saman tempun kuin hännällekin, mutten edes yrittänyt letittää Myffin lyhyeen harjaan minkäänlaisia nauhoja. Suihkutin vaan hiuslakkaa selvitettyyn harjaan, ripottelin glitteriä ja kiinnitin ne taas uudella lakkakerroksella. 
häntä ei ollut mikään taidonnäyte, mutta kimalsi ainakin :D
Takapuolen sydämen tein sekoittamalla glitteriä läpinäkyvään hiusgeeliin. Tässä kohdassa haluan huomauttaa, että tarkistin sekä hiuslakan että -geelin olevan täysin turvallisia hevoselle. Tutkin tuotteiden turvallisuutta ihan googlaamalla, ja tein vielä testin kahta päivää ennen kuvauksia levittämällä Myffin karvalle pienen määrän kumpaakin tuotetta, ja seurailin ihon reagointia. Mitään epätavallista ei ilmennyt, joten uskalsin käyttää tuotteita huoletta. Pesin myös tuotteet huolellisesti pois kaikkialta mihin sitä levitin välittömästi kuvausten jälkeen. 

Hiusgeeli-glitterseoksen levittäminen onnistui helpoiten sormella. Sydämestä tuli onneksi melko symmetrinen, vaikka olin ihan varma, että se on ihan vinksallaan kun sitä katsoo kauempaa. Olisin halunnut tehdä useampia, eri kokoisia sydämiä sekä ehkä jotain muutakin kuviointia jonnekin, mutten sitten ehtinyt tehdä kuin yhden sydämen ja iskeä ylijäämägeelin pään merkkeihin sekä Myffin ainooan puolisukkaan, joka sekin tietysti katosi kavioiden koristeiden tavalla heti, kun M astui hankeen. Tuo glitter kuitenkin näytti vahvistavan Myffin merkkejä melko lailla (tai näin ainakin itsestä tuntuu näin jälkeenpäin kuvia katsellessa). 
Lopuksi sirottelin vielä glitteriä kaikkialle ponin päälle, mutten kiinnittänyt sitä lakalla ettei minun tarvitsisi pestä Myffiä kokonaan. Vielä ei kuitenkaan ole ollut niin lämmin, että uskaltaisin pestä koko hevosta, eikä M varmasti olisi malttanut seistä tuolloin koko päivää sisällä, kun se ei ollut ennen kuvauksia tarhaan päässyt. Laitoin tosiaan ponille vielä vaaleanpunaiset, varta vasten kuvauksia varten ostamani pintelit jalkaan ja naruriimun päähän, ja lisäsin häntään vielä yhden punaisen rusettikuminauhan. Olisihan se sarvi kruunannut tuon stailauksen, mutta ihan hyvin toimi ilmankin. Glitterpurkit lähti vielä kuvauksiin mukaan, ja lisättiin niistä aina tarpeen mukaan glitteriä sinne, missä sitä tuntui tarvitsevan. Lopputulos oli ainakin omaan silmään ihan kiva, ja saas nähdä erottuuko glitter vielä myöhemmin tulevissa kuvissa jotenkin erityisen hyvin, kun mulla on nyt tosiaan vasta eka satsi kuvia käytössä.. ;)

(c) Suvi Nieminen | suvin.net

(c) Suvi Nieminen | suvin.net
(c) Suvi Nieminen | suvin.net
(c) Suvi Nieminen | suvin.net
(c) Suvi Nieminen | suvin.net
Kuvausten jälkeen poni pääsi tosiaan perusteellisen harjauksen jälkeen shampoopesulle. En pessyt shampoolla kuin harjan, hännän sekä karvaan tehdyn sydämen, ja kaiken muun harjasin pois parhaani mukaan. (Märkä hikiviila on muuten hyvä apuväline glitterin irrottamiseen jouhista!) Päästä otin glitterit harjan ja märän pesusienen avulla, sillä vaikka poni on muuten jo ihan fine pesupaikan ja vesiletkun kanssa, ei se todellakaan anna pestä otsatukkaa tms. letkulla - eikä sillä että pitäisikään. Vielä näin pari viikkoa myöhemminkin ponilla on karvassaan glitteriä, mutta mitäpä tuo haittaa, tuo vaan hieman kimallusta muuten harmaaseen arkeen!

Lisää yksisarvis/kimallekuvia nyt ja jatkossa myös meidän Instagramissa @pronssijouhi!
 
Löytyikö joukosta suosikkikuvia?
Oletteko te koskaan tuunanneet hevosistanne yksisarvisia/jotain muuta?



Kommentit

  1. Voi miten hauska idea ja hienoja kuvia! Hevosen stailaaminen on hauskaa puuhaa ja tuollainen extrastailaus olisi varmasti kiva tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se, tuota glitteriä vaan löytyy vieläkin joka paikasta! :D

      Poista
  2. Nää on todella hienoja kuvia! Ihmettelinkin Instagramissa jotain kuvaa katsoessani, miten tuo sydän on saatu aikaiseksi tuonne lautasen päälle, mutta nyt sekin selvisi! :D Mahtava idea kyllä näissä kuvauksissa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! :)